Näytetään tekstit, joissa on tunniste Materiaalit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Materiaalit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. tammikuuta 2015

Saunan lauteet

Saunan lauteet on tehty kahvitikuista, jäätelötikuista sekä tablettien puurimoista. Lauteet on malliltaan kulmalauteet. Kulmissa lauteen laudat on aseteltu vinoon. Kuvasssa kaksi ylintä laude osaa.



Lauteiden sivuun ja eteen tein puutablettien ohuista rimoista ritilät, kuten nykylauteissa usein on. Rimat on noin 1-2 mm leveitä. Etureunassa rimoitus on hiukan kallistettuna, jotta led valot heijastuvat kauniisti alaspäin. Näkyy oikean puoleisessa alakuvassa (eli ylempänä sivurimat ovat lyhyemmät kuin alhaalla).


Itse saunan valaistus on toteutettu led valoilla, jotka on liimattu/teipattu lauteisiin kiinni. Led valoja varten on lauteiden ritilöihin kaiverrettu pienet reiät, joihin led lamput on työnnetty. Itse lamput jäävät lauteiden reunuslaudan taakse piiloon, joten heijastavat valon epäsuorasti alaspäin. Ledejä on noin 10-12 kappaletta yhteensä.


Alla kuva valmiista saunasta.  Takaseinälle tein myös selkänojat ohuista rimoista. Noita selkänojia en petsannut vaan jätin ne puun väriseksi. Selkänojat on alhaalta paksummat kuin ylhäältä.



Vasemmassa nurkassa on toki modernikiuas, johon kohdistuu katosta yksi led valo. Löylykiulu on tehty pahvista ja puusta. Ja lauteilla on harmaat pellavaiset laudeliinat sekä tyyny. Laudeliinoja tein myös valkoisen ja vihreän sävyisinä. Vielä puuttuu lämpömittari.

lauantai 20. helmikuuta 2010

Aarrearkkujen purkamista

Suomen jääkiekkopelin aikana oli hyvä aloittaa "aarrearkkujen" purkaminen. Toin viime syksynä muovipussillisen vanhoja lankapuhelimia mökiltä kotiin autotalliin (kaatopaikalle vientiä varten). Eilen hoksasin, että puretaanpas noi puhelimet ja katsotaan mitä ovat syöneet sisällensä.



Ottelun aikana sitten otin ruuvimeisselin käteen ja rupesin purkamaan noita osiksi. Välillä kiroilua, kun en tahtonut löytää hyvin piiloon pistettyjä ruuveja ja yritin väkipakolla aukaista noita.



Vau -> Noistahan sitten löyty vaikka mitä pieniä osia joita voi käyttää nukkekotiprojektiin; ainakin ripoja kaappeihin. Tiedä mitä muuta keksin noista pienistä osista. Täytyykin soittaa vielä tädille, että ei hävitä niitä kahta jotka annoin hänelle (jos ei tarvitse niitä).